maanantai 6. huhtikuuta 2015

Hullu sukanneuloja

Sukkia onkin tässä tullut neulottua tavallista enemmän ja sama jatkuu vielä pitkän aikaa, sillä osallistun SockMadness -kisaan ja vaikka pian tippuisinkin, aion neuloa kaikki mallit. Sen jälkeen onkin Tour de Sockin aika jälleen.


Nämä sukat ovat kuitenkin aivan perussukat tehtynä vain ihanasta Arne ja Carlos -erikoissukkalangasta. Halusin raitojen pysyvän samanlaisina molemmissa sukissa, joten tein kantapäät jälkeenpäin. Pidän kovasti langasta ja valmiista sukista. Nämä menivät isälleni synttärilahjaksi. Tilasin kuitenkin jokaista värisävyä kerän, joten jossain vaiheessa lisää Arne ja Carlos -sukkia.

Nämä ovat Sock Madnessin kakkoskierroksen sukat. Minut oli jostain kumman syystä lykätty nopeinpaan joukkueeseen, joten epäilen josko pääsen enää seuraavilta kierroksilta jatkoon. Nämä sain kuitenkin hyvin neulottua vajassa kolmessa päivässä.


Palmikothan eivät kovinkaan usein vilahtele blogissani ja siihen on syynsä, sillä ne eivät vain ole ihan luontevin neuletyyli. Siitä olenkin siis hyvin ylpeä, että sain nämä valmiiksi ajoissa.

Lanka: Novita Pikkusisko


Kun kerran sain sukkani ajoissa valmiiksi sain lisäohjeen, jonka muokkasin omiin jalkoihini sopivaksi. Langaksi uhrasin jopa yhden ihanan Lanitium ex Machinan langan ja olenkin lopputulokseen juuri tästä syystä erittäin tyytyväinen. Sukat ovat oikein kivat.


Malli: Duck-foot ivy 
Lanka: Lanitium ex Machina, perussukka





1 kommentti: