lauantai 18. lokakuuta 2014

Taidan toistaa itseäni

Kyseessähän on nyt jo kolmas Juliana wrap. Jotenkin vain mun mielestä tämä malli sopii älyttömän hyvin näille vironvilloille, joita hamstrasin vuosi sitten Tallinnasta. 

Olen nyt virkkaillut niin paljon, että peukalo on ihan kipeä. Pitää pitää tovi taukoa virkkauksessa ja neuloa välillä. 


Syksy on ihan lempivuodenaikani. Pidän etenkin sadonkorjuusta, joka tosin alkaa olla jo ohi tältä syksyltä.

 Vielä oli päivällä sen verran valoisaa, että kuvista tuli ihan kivoja. Pianhan on aina hämärää. Otan muuten kuvia Samsungin NX1000 -kameralla, valkoisella sellaisella. Pidän kamerastani kovasti.

torstai 16. lokakuuta 2014

Lankaparatiisi

Olen ollut muutaman kuukauden ajan töissä Siikaisissa ja vasta viime viikolla tajusin, että monen kehuma Liljan lankakauppahan on vain 15 kilometrin päässä työpaikastani. Viimein tänään ehdin paikalle ja voi, mikä paikka tuo olikaan.

Onneksi oli liikkeellä harkitsevalla mielellä ja pari kolme ideaa valmiiksi päässä ja toisaalta myös se varmuus, että jos haluan, voin poiketa kaupalla vaikka melkein joka päivä. Ei tarvinnut siis ostaa kauppaa tyhjäksi, vaikka seki melkein kävi mielessä.

Saalista kertyi mukaan kuitenkin pussillinen. Pahoittelen huonoa kuvaa. Siikaisten Leväsjoella nämäkin näkee livenä.

Edit. 17.10.

Kävi sitten niin, että ollessani supertohinoissani kaupassa, unohdin ostaa toiset langat, joita sinne lähdin alunperin hakemaan. Tarkoittanee siis sitä, että joutunen piakkoin vierailemaan uudestaan Leväsjoella.

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Valmistuneita

On tässä jotain valmistunutkin, vaikka tuntuu, ettei mitään tapahdu.

Rikke-pipon tein kaverilleni pyynnöstä. Lanka on paksumpi kuin alkuperäisessä ohjeessa, joten jouduin hieman muokkaamaan. Silmukoita on 80.

Sukat ovat Maijaa. Teki mieli neuloa raitasukat vaihteeksi.