Ja muuten Pretty in Pink on ihan lempileffojani.
torstai 28. marraskuuta 2013
Pinkki pelastaa pimeältä (aka pretty in pink)
Ja muuten Pretty in Pink on ihan lempileffojani.
tiistai 26. marraskuuta 2013
Välimuistaminen SNYltä
Kiitokset Snyni jälleen.
Tennaritossut
Näitä ajattelin tehdä muutamat lisääkin, ehkä kokeilen hieman pienentää, jotta saan lasten koon tai sitten kokeilen ohuemmalla langalla. Näissä on 7 veikkaa virkattuna 3 mm puikolla. Mä niin haluan virkata koko ajan, tosin onhan tuossa neulomuksiakin valmistumassa.
lauantai 23. marraskuuta 2013
Miehen lapaset
Kun sitä päättää, niin sitten tapahtuukin. Toinen valmis KyJy-työ tänään, hyvä minä. Enää kuusi työtä kesken ja näistä kolmet ovat sukkia, joista toinen pari on jo valmis, joten ehkä hienoinen toiveikkuus on vielä sallittua, vaikkakin kaksi huivia onkin melko alkutekijöissään. Vielä en ole valmis luovuttamaan.
Miehen jämälankasukat
Päätin, että nyt loppuu uusien töiden aloittaminen ennen kuin kaikki keskeneräiset ovat valmiina. Saas nähdä montako saan valmiiksi ennen kuin päätös luistaa.
Näihin tuli eräänlainen paniikkipäätös, kun huomasin sukista tulevan liian pitkät tein nauhakavennuksen kaventaen joka kerroksella. Eipä varmaan kuitenkaan käyttöä haittaa.
perjantai 22. marraskuuta 2013
Harmaata harmauden keskelle
Ei ehkä ihan piristävin lankavalinta, mutta lopputulos on aivan ihana, vaikka itse sanonkin. Kyseessä on jälleen Fairy Tail -malli Ravelrysta. Mieli halajaa aloittaa vielä yhtä, mutta nyt pitää pysyä kovana ja yrittää ainakin saada noita kymmeniä keskeneräisiä valmiiksi. Kyjyn loppu häämöttää, mutta aika monta sukkaa ja lapasta odottaa vielä paria huiveista puhumattakaan.
Lankana on Rose Mohair muutaman vuoden takaa. Lankaa meni kolme kerää.
sunnuntai 17. marraskuuta 2013
Pikakauluri
Virkattu huivi
Aurinko pilkahteli onneksi tänään, joten sain kivoja valoisia kuvia Einon jälkimainingeissa.
keskiviikko 6. marraskuuta 2013
Snyn marraskuun paketti
Mutta tuohan on vain alkua, sillä paketista paljastui kaikkea ihanaa. Kuvittelit täysin väärin langan kanssa, sillä rakastan sitä, aivan ihanaa. Ihanan väristä, ihanan pehmeää. Tuli jo hienoinen tahtojen taistelu pikkuneidin kanssa kummalle langasta neulotaan jotain. Luulen kyllä saavani siitä meille molemmille jotain, ehkä viimen Rikke-pipon itselleni. Niin loistava lankavalinta.
Tämäkään ei ollut vielä kaikki paketissa oli suklaata (Royal-patukka), joka piristi iltapäiväkahvilla jo ennen kuvaushetkeä. Lakritsat löysivät tiensä parempiin suihin heti kameran sulkemisen jälkeen. Teetä ei voi koskaan olla liikaa, enkä olekaan kyseiseen teehen tutustunut, enkä ole myöskään suklaalusikkaa saanut vielä itselleni. Koirien ja kissan muistamiset olivat myös takuuvarmoja. Kiitos näistäkin siis.
En ehkä osaa sanoa riittävästi kiitos, mutta kiitos vielä kerran. Olet selkeästi ajatustenlukija.
Sen verran olen nyt tylsä ja ilkeä, että en sano, mitä haluaisin joulukuun pakettiin tai muutoinkaan, sillä selkeästi olet pääni sisällä. Minulle jokainen ajateltu paketti on täysin oikea ja erinomainen. Selkeästi olit tätäkin pakettia pohtinut ja se tuntuu lämpönä. Tässähän melkein herkistyy...
Vielä kerran suurkiitos aivan loistavasta paketista ja toivon sinulle (ja toki kaikille muillekin) auringonsäteitä.
tiistai 5. marraskuuta 2013
Valmistuneita
Hitaasti, mutta varmasti Kyjyilyt valmistuvat.
Toiset valmistuneet Kyjyilyni ovat miesten sukat Fabelista. Ihan perussettiä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)