Tässä lankana on Novitan Metso. Täyttä akryylia ja aika paksu, mutta ihan kivasti istui huiviin. Lankaa meni kaikkiaan tupsua vaille kaksi kerää.
sunnuntai 27. lokakuuta 2013
Virkattu huivi
Tässä lankana on Novitan Metso. Täyttä akryylia ja aika paksu, mutta ihan kivasti istui huiviin. Lankaa meni kaikkiaan tupsua vaille kaksi kerää.
sunnuntai 20. lokakuuta 2013
Sukkasato jatkuu
Lankana 7 veljestä ja ohje omasta päästä.
torstai 17. lokakuuta 2013
Välimuistaminen Snyltä
Tänään odotti ihanainen päivän piristys jälleen töiden jälkeen. Snyni osoitti jälleen meedion kykyjään. Eipä taida olla kuin kaksi päivää, kun kävimme kiivaan keskustelun 7 vuotiaan kanssa äidin neulojen katoamisesta, vain yksi enää jäljellä. Nyt on onneksi enemmän. Kiitokset jälleen. Ihana kortti.
tiistai 15. lokakuuta 2013
Toinen nostepinne
Neulakintaat
Voin suositella neulakinnaskursseja, jos sellaisia lähelläsi pidetään. Tekniikoita on satoja. Itse opettelin venäläisen 2-2-2 -tekniikan, joka oli alkuvaikeuksien jälkeen melko helppo oppia.
Päässä on suunnattomasti ideoita, mutta tekniikka on hidasta, joten mitään nopeaa ei oikeastaan saa aikaiseksi. Lapasten tekemiseen menee tekijältäkin jopa 6 tuntia.
sunnuntai 13. lokakuuta 2013
Heijastinpipoja
Neulottu pipo on omasta päästä. Virkatulle hain inspiraatiota täältä.
Itse en pitäisi, mutta lapset tykkäävät ja tästä lähin myös näkyvät.
keskiviikko 9. lokakuuta 2013
Nostepinne
Olen kitissyt miehelleni, että tarttisin langankerimen tai edes nostepinnen. Sellaisen hän pyöräytti minulle puutyökurssillaan. Tämä versio on ehkä hieman liian pitkä ja kapea, joten olen saamassa viikon päästä paksun ja lyhyen, sopii näille töppösormillekin paremmin. Kyllähän kuitenkin tälläkin saa kivan näköisen kerän pyöräytettyä. Hieman on tekniikka hakusessa ja kerästä tuli ehkä hieman liian matala, mutta onneksi tuota harjoitusmateriaalin puutetta ei tosiaankaan ole. Lanka kuvassa on ihan 7 veljestä. Pitää harjoitella lisää.
sunnuntai 6. lokakuuta 2013
Virkatut tossut
Sain tämän langan ja ohjeen Snyltä perjantaina. En ollut pitkään aikaan virkannut, joten oli ihan pakko alkaa paahtamaan ja pakonomainen tarve jatkui. Niinpä tossut valmistuivat eilen illalla. Muutoin mennään ohjeen mukaan, mutta tuon reunan tein eri tavalla, ihan ohjeen virheellisestä lukemisesta johtuen, enkä sitten enää jaksanut purkaa. Koko on noin 38/39. Lankana siis Big Delight ja ohje on täältä.
Oikein nätit omasta mielestäni ja olen tyytyväinen myös virkkaamiseni, jota tekisi mieli jatkaa jonkun toisen projektin puitteissa.
Nämä menevät lisäksi sukkasatoon.
lauantai 5. lokakuuta 2013
Hunajakennosukat
Viimein voin ilmoittaa myös KyJy-töitteni edenneen. Tässä on neulottu kuin viimeistä päivää kaikkea muuta kuin KyJyjä. Näistä Hunajakennosukista piti tulla aikuisen koko, mutta käsialani on niin tukkaa, että oli pakko tehdä lapselle. Samoin tylsistyin kennoihin, joten häivytin ne kärjen päältä pikku hiljaa. Ihan kivat tuli kuitenkin.
Malli: Hunajakennosukat (lähinnä varmaan inspiraation lähde, sillä niin paljon muokkasin)
Lanka: 7 veljestä
Koko: 35
Malli: Hunajakennosukat (lähinnä varmaan inspiraation lähde, sillä niin paljon muokkasin)
Lanka: 7 veljestä
Koko: 35
perjantai 4. lokakuuta 2013
Lokakuun Sny-paketti
Aivan ihan yllätys, piristys ja perjantain pelastus tuli postista parhaalta snyltä. Hienoiset paineet omien pakettien päälle tässä on nyt tulleet. Oma magic yarn thing odottaa vielä lähetystä. Tässä magic yarn ball vielä kerittynä.
Alla olevassa kerittynä noin 1000 m lankaa. On siinä ollut kerimistä myös toiseen suuntaan. Tuo Drops lace on niin ihanan tuntuista lankaa, että sormet syyhyävät tulisesti huivin aloittamisen puolesta.
Paketista löytyi aivan huimasti yllätyksiä
kerä Big delightia, kerä drops lacea, teetä, pyöröpuikko 3 mm, virkkuupuikko, 3 heijastinta, levy suklaata, namuja koirille ja kissalle sekä magneetti, lisäksi kolme ohjetta kaksi huiveille ja yksi tossuille. Nämä varmasti toteutan.
Osui melkoisen oikeeseen taas, hajoitin eilen heijastimen laukustani, tee on melkein lopussa ja magneetit ovat heikkouteni. Langat taas ovat aivan täydellisen ihania, kortista puhumattakaan, itse en vain osaa tehdä kortteja. Heijastimet katosivat lasten takkeihin lukuunottamatta tuota kättä, joka meni laukkuni vetskariin.
KIITOS SNY jälleen kerran. Olen hyvin iloinen ja onnellinen

torstai 3. lokakuuta 2013
Arvontavoitto
Tänään päivää piristi ihana blogivoittoyllätys. Aivan älyttömän hienot sukat, pehmeät, kauniit, upeat ja kaikkea muuta ylisanaa. Voitto tuli Tanssivat puikot -blogin arvonnasta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)