sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Valmistuneita

Jotenkin on blogitus jumissa, tosin asiaa ei ole auttanut angiina ja muut virustaudit, jotka ovat jyllänneet perheessä parin viikon aikana. Tämä on tosin tarkoittanut enemmän aikaa neulomiselle nenän pyyhinnän ja muiden eritteiden siivoamisen lomassa.

Kassiin käytin hamppu-pellava-lankaa, jota en ollut muistanut ostaneeni. Lanka oli aika karmeaa virkata kuin paperinarua. Ehkäpä kassilla on jotain käyttöä kesällä vaikka eväille. Pikkuneiti sitä jo katseli haaveillen. Lankaa kului 100 grammaa.







Punaiset sukat on Fabelista jälkikäteen tehdyllä kantapäällä, joka ei näytä hyvältä noissa sukkablokeissa, mutta jalassa on ihan ok. Lankaa kului 66 grammaa.






Yritän kuluttaa 7 veljestä varastoani, mutta vaikka kuinka neuloisin, laatikko ei tunnu vajuuvan. Näihin petrooliraitaisiin lankaa meni 90 grammaa. Koko siinä 39.









Lisää 7 veljestä kulutusta. Näihin kului 93 grammaa. Koko näissäkin noin 39.






Ja kas, sain viimein valmiiksi tammikuun alussa aloittamani lapaset. Lapaskelit ovat jo kortilla, mutta tuleehan noita talvia. Malli on Matrix hieman mokattuna ja koko lapsen tai pieni nainen. Lankana 7 veljestä ja kulutus 74 grammaa.




Jostain kaivoin myös yksinäisen hyvinmarinoidun kerän Huopasta, josta tempaisin pari pannulappua tyttärelleni. Kulutin koko 100 grammaa ja kutistin pesussa. Värin on tummanvihreä, mutta kuvasta sitä ei ehkä voi päätellä.




Kesken on vielä monia ja parit melkein valmiit taitavat mennä purkuun. Niinhän sitä saa langat hyvin riittämään.


4 kommenttia:

  1. Johan olet ollut ahkera! Hienoja töitä! Ja Huopasesta saa kyllä tehtyä oikein hyviä pannulappuja. Toivottavasti taudit on teillä nyt selätetty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taudit lienevät jo takanapäin, tosin koskaan ei voi olla varma. Ihan kivalta nuo pannulaput tuntuvat, hieman muhkuraiset vain.

      Poista
  2. Ihailen ahkeruuttasi! Itse en ole saanut vielä edes maalsikuun pakettia postiin vaikka se on odotellut melkein valmiina jo vaikka kuinka pitkään...
    T: SNYsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ehkä kutsuisi ahkeraksi, enhän jaksanut edes postailla. Sitä vain on tullut istuttua aloilla melko paljon viime aikoina.

      Poista