tiistai 15. lokakuuta 2013

Neulakintaat



Olen käynyt nyt kolme kertaa neljästä paikallisen kansalaisopiston neulakinnaskurssilla ja olen saanut ensimmäisen kintaani valmiiksi. Se jo sinänsä saavutus, vaikka kintaat ovatkin hyvin muotopuolet. Olen ylpeä itsestäni, että opin tekniikan kaikista epäilyistäni huolimatta suhteellisen nopeasti. Nyt jopa uneksin neulakintaiden tekemisestä. Olen testaillut useita varastoni lankoja ja aloittanut uutta paria. Erinomaisen kivaa.

Neulan ostin kurssilta ja se on poronluuta. Paljon paremmin tuntuinen kuin ennen tuntia ostamani puuneula. Keltainen lanka on hahtuvan tapaista, mutta ei yhtä herkästi katkeavaa. Varmasti ihan sopivaa neulakintaisiin, mutta syytän lankaa epätasaisesta jäljestä, sillä kuten valkoisesta huomaa, osaan tehdä myös suhteellisen tasaista.

Voin suositella neulakinnaskursseja, jos sellaisia lähelläsi pidetään. Tekniikoita on satoja. Itse opettelin venäläisen 2-2-2 -tekniikan, joka oli alkuvaikeuksien jälkeen melko helppo oppia. 
Päässä on suunnattomasti ideoita, mutta tekniikka on hidasta, joten mitään nopeaa ei oikeastaan saa aikaiseksi. Lapasten tekemiseen menee tekijältäkin jopa 6 tuntia.

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista tuo neulan materiaali. Opettelin itsekin neulakintaan tekoa ja minua miellytti enemmän hiukan kaareva, lyhyempi puuneula, kuin hirven luusta tehty pidempi neula, ehkä sen pituuden vuoksi. Minä vain opettelin tekniikan, en ole tehnyt vielä yhtään kinnasta. Joku sanoi kurssilla, että tämä on neulomista nopeampi tekniikka, kun tulee leveämpää jälkeä. Mukava tekniikka ainakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin vielä on todella hidasta ja meille kurssin vetäjä sanoi, että lapasten tekoon menee tekijältäkin 6 tuntia, villapaitaan noin 100 tuntia, joten uskoisin kuitenkin neulonnan olevan nopeampaa, vaikka tuleehan tuossa langasta riippuen sentistä toiseen kerralla.

      Poista