torstai 28. marraskuuta 2013

Pinkki pelastaa pimeältä (aka pretty in pink)

Pinkki ei ehkä kuulu lempiväreihini, mutta nuoremman tyttäreni lempiväri se ehdottomasti on. Tosin pinkki yhdistettynä esim. mustaan tai violettiin on aivan eri asia.

Sain SNYltäni marraskuun paketissa ihanaa pinkki-lila-lankaa (Katia  Basic Merino Flash) ja siitä aloitin heti tuolloin jälleen Rikke-pipon (jo kolmas). Tässä virkkaushuumassa ja lukemattomien keskeneräisten töiden keskellä valmistuminen kuitenkin kesti hieman pidempään. Viime tulosta tuli ja pipo on valmis. Täytyy myöntää, että paranee vain vanhetessaan siis Rikke-hatun tekotaitoni, sillä tämä on ehdoton suosikkini ja ehkäpä jää vielä ihan itselle. Kuvassa tosin nuoremman neidon päässä. Lanka ei ehkä ihan noin neonpinkkiä ole, hieman salama muuttaa väritystä, mutta melkoisen värikästä kuitenkin. Pinkkiä on sillai kivasti lilan joukossa.

Neitonen sai pinkit lapaset. Lapasissa on tummanlila peukku. Lanka on Lidlin lankaa. Lanka on melkoisen paksua ja neuloin lapaset tiiviisti 4:n puikoilla 6 silmukkaa per puikko.

Ja muuten Pretty in Pink on ihan lempileffojani.


2 kommenttia:

  1. Tuo pipo on kyllä veikeän näköinen kyllä. Kaunis värikin. Mutta itsellä myös, että musta pitäisi olla päävärina ja pinkki tehosteena. Tyttöjen mieleen kyllä muuten pinkkinä.

    Kauniit lapaset.

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana pipo :)
    Mukavaa viikonloppua!
    Terveisin Sny:si 17

    VastaaPoista